Vanhanaikainen kuva ihmisistä vuoristoradan kyydissä

”Nyt tulee kyllä kylmää kyytiä.”

Nämä sanat lausuin kollegoilleni reilu vuosi sitten. Alkuvuonna 2024 mediassa oli ollut jo paljon uutisia kiinteistö- ja rakentamisalan yritysten konkursseista. Monen rakennusliikkeen tase oli turvoksissa kämpistä, joita kukaan ei yhtäkkiä ostanut. Aikamoista luovuutta harjoitettiin alaskirjausten välttämiseksi, enkä puhu niinkään kirjanpidosta vaan kaikista erikoisuuksista, joilla asuntoja kaupattiin.

Nyt tuo ahdinko alkoi näkyä myös korjausrakentamisessa. Se on KiRa-alan vähemmän seksikäs puolisko, jolla useimmat Kiinteistömedian yritysasiakkaista toimivat. Pankit olivat kiristäneet lainahanoja, ja työllisyys heikentyi. Moni taloyhtiö lykkäsi tarpeellisiakin remontteja. Arvelin, että kohta ongelmia olisi meidänkin lähipiirissämme — ja sit(t)en meilläkin.

Onneksi olin väärässä. Valtaosa yhteistyökumppaneistamme selvisi vuodesta 2024 vähintäänkin kuivin jaloin, ja meille itsellemme se toi odotusten vastaisesti jopa tulosparannuksen. Yhtiön tilikauden voitto kolminkertaistui, ja oman pääoman tuotto pomppasi lähes 40 %:iin. Kun analysoin tulostamme, yhden suuren selityksen sijaan löysin koko joukon pieniä toimenpiteitä:

  • Suomen Kiinteistölehden tulosta siivitti kulujen hallinta. Vaihdoimme lähes kaikki tuotanto- ja jakelukumppanimme uusiin. Kun valtakunnallinen mainonta väheni, paikallinen paikkasi.
  • Päätapahtumamme myynti jäi tavoitteista, mutta sitä korvasimme tuottamalla kaksi kokonaan uutta tapahtumaa: Syksyn Taloyhtiö2024:n ja Korjausrakentamisillan (UKL:n kanssa). Paketoimme palveluun näyttelyosastojen rakentamisen; asiakkaat pitivät kovasti.
  • Painettujen tietokirjojen myynti väheni odotetusti, mutta siirtymä digitaalisiin tietopalveluihimme vahvistui ja paransi katetta. Saavutimme kirjaliiketoiminnassa jo lähes nollatuloksen ja suojasimme VASTUUNJAKO®-tavaramerkin — päämääriä jotka tuntuivat kovin kaukaisilta yli 3 vuotta sitten, kun kirjasimme ne yhtiön strategiaan.

Siinä samalla teimme isoja ja pieniä reivauksia ja petrauksia siihen sun tähän, mistä kiitos rautaisille kollegoilleni. Heidän ansiostaan kyyti ei ollutkaan kylmää ja kuoppaista vaan oikein mukavaa. 

Päättynyt tilivuosi taputeltiinkin helpottuneissa merkeissä. Tuntuu, että pahin on jo ohi. Tällä kertaa vuosikatsaukseni sävy onkin toiveikas ja koskee koko kansantalouttamme, jossa KiRa-alan painoarvo on suuri. Yhtiömme mediat ja tapahtumat tarjoavat kurkistusluukun alan näkymiin: jos tietosisältöjemme kysyntä on vakaata, niin panostukset näkyvyyteen värähtävät aina suhdanteiden mukana. Ne ovat kasvussa, ja se ennakoi koko markkinan elpymistä. Jospa 2025 monilla muillakin olisi syytä juhlaan!

Terveisin, / Mvh, / Regards,

– OM

Kirjoittaja on Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtaja.

 

P.S.

Vuosi sitten tein muuten toisenkin melkein oikein osuneen ennustuksen. Kun syksyllä 2024 Hesari spekuloi uhkaavalla asuntopulalla, taputin toki itseäni olalle: mitäs mä sanoin!

Mutta tosiasiassa ennusteen jälkiosa eli asuntojen ja vuokrien hintojen kääntyminen nousuun odotuttaa yhä itseään. Syyllistyin SVA:n ekonomistin Eemeli Karlssonin havaitsemaan ennustajan helmasyntiin: uskotaan enemmän (hyvää) tarinaa kuin (huonoja) lukuja. Minua fiksummat ovat laskeneet, että myymättömiä asuntoja riittää yhä, ja vuokra-asunnot ehtyvät mm. PK-seudulla hitaasti.

Mutta kyllä se rekyyli sieltä lopulta tulee. Uudisrakentamisesta ja välityksestä kuuluu jo hyviä lukuja. Korot ovat laskeneet, ja asuntosijoittajat vasta palailevat markkinalle. Kiinteistöliiton mukaan asumisen kustannukset ovat karanneet käsistä, eikä se voi loputtomiin olla heijastumatta vuokriin. Maahan- ja maassamuutto jatkuvat entisellään. What goes up, must come down.

– sama

Ostoskori
Scroll to Top