Suomen Kiinteistölehden tilausten määrä on nousussa. Lehden tuore levikintarkastus kertoo, että Kiinteistölehden numerokohtainen levikki viime vuonna oli 34 954 kappaletta. Tarkastuslaskelman teki Media Audit Finland Oy. Kasvua edelliseen, kolme vuotta sitten tehtyyn tarkastukseen on 8,2 prosenttia, mikä merkitsee tilausmäärän lisääntymistä 2 650 kappaleella.
– Varsinkin painettu media elää vaikeita aikoja muun muassa kustannustason nousun ja lukutottumusten muutosten vuoksi. Siksi tilausmäärän kasvu on erityisen iloinen uutinen ja harvinaista nykypäivänä, toteaa päätoimittaja Mirva Brola.
Suomen Kiinteistölehti ilmestyy painettuna 10 kertaa vuodessa, ja se on Suomen Kiinteistöliiton jäsenetulehti. Levikin kasvu kytkeytyykin vahvasti liiton jäsenmäärän kehitykseen.
Painetun lehden lisäksi Kiinteistölehden verkkosivut ovat suosittu kiinteistö- ja taloyhtiöaiheiden tiedonlähde. Verkkosivuilla on kuukausittain keskimäärin 52 000 yksittäistä kävijää, ja huippukuukausina kävijöiden määrä yltää yli 70 000:een.
Myös lehden 20 kertaa vuodessa ilmestyvällä uutiskirjeellä on yli 20 000 tilaajaa.
Lehdellä takanaan satavuotinen historia
Suomen Kiinteistölehti viettää kuluvana vuonna merkkivuottaan, kun lehdelle tulee täyteen 100 vuotta.
Silloisen Suomen Talonomistajayhdistysten Liiton äänenkannattaja, Talonomistajain Lehti, ilmestyi ensimmäisen kerran 31. tammikuuta 1925. Tästä lasketaan alkavaksi myös Kiinteistölehden historia. Nykyisellä nimellään lehti on ilmestynyt vuodesta 1953.
Myös Kiinteistölehden kustantaja Kiinteistömedia Oy juhlii tänä vuonna 50-vuotista taivaltaan.