Mistä tunnistaa hyvän välittäjän, ja millaista on menestyvän välittäjän työ? Jaakko Loikkasen uutuuskirjassa Saija Palin (Bo LKV Turku), Tuomas Kukko (Neliöt Liikkuu, Helsinki) ja neljätoista muuta kiinteistönvälittäjää kertovat, kuinka he päätyivät kiinteistönvälittäjän uralle, mitä työ vaatii ja miten he ovat hyödyntämällä vahvuuksiaan päässeet toteuttamaan unelmia – omiaan ja asiakkaan.
”Asuntokauppa on suurten tunteiden laji, niin asunnonostajille ja -myyjille kuin välittäjillekin. Kirjahaastatteluja tehdessäni minulla on ollut etuoikeus kuunnella työhönsä intohimoisesti suhtautuvia kiinteistönvälittäjiä eri puolilla Suomea. Olen iloinen, jos pystyn heidän tarinoidensa avulla piirtämään aiempaa monipuolisemman kuvan kiinteistönvälittäjän työstä ja alan vaatimuksista”, Loikkanen kertoo kirjaprosessista.
Kutsumuksena kiinteistönvälitys
”Tällä alalla on hyviä välittäjiä ja siten vähän vähemmän hyviä välittäjiä. Tavoitteeni tällä kirjalla on nostaa esiin niitä hyviä välittäjiä ja kertoa siitä, millaista se työ on, kun sitä haluaa tehdä pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi. Kirjani on ennen kaikkea kunnianosoitus kaikille hyville, rehellisille, intohimoisille ja työstään ylpeille kiinteistönvälittäjille”, tiivistää Loikkanen kirjansa ydinajatuksen.
Loikkasen kirja piirtää ainutlaatuisen kuvan suomalaisen kiinteistönvälittäjän työstä ja arjesta sekä suomalaisista asunnon ostajina. Se on viihdyttävää luettavaa kaikille, jotka ovat joskus tehneet asuntokauppaa. Se toimii myös johdatuksena tähän haastavaan mutta kiehtovaan ammattiin, ja kaikille muistutuksena oman tien kulkemisen tärkeydestä. Kirjasta nimittäin ilmenee, miten monenlaisilla taustoilla ja tavoilla välittäjänä voi menestyä – tärkeintä on löytää oma polkunsa ja tunnistaa vahvuutensa.
Välittäminen muutoksessa
Välittäjiin kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet sekä asunnonvaihtajien että lainsäätäjän taholta. Ala digitalisoituu ja suurin osa kaupoista tehdään jo sähköisesti. Markkinoinnissa eivät enää riitä lentolehtiset ja sanomalehti-ilmoitukset, vaan on hallittava useita sähköisiä välineitä ja kanavia. Sähköposti ja puhelin ovat korvanneet fyysiset toimistot. Kilpailu kiristyy ja erottautuminen korostuu. Kirjassa välittäjät kuvaavat alan muutosta ja sen suuntaa.
“Moni ei välttämättä ymmärrä, miten laaja kiinteistönvälittäjän vastuu on tänä päivänä. Välittäjän on tiedettävä hyvin yksityiskohtaisesti sekä yksittäisten kiinteistöjen että taloyhtiöiden asioista, niin menneistä kuin tulevista. Nämä tiedot pitää kertoa kattavasti ja ymmärrettävästi asiakkaille. Jos näin ei tee, seurauksena voi olla korvausvastuu”, yksi kirjassa haastatelluista välittäjistä, Joni Tapio (Sp-Koti, Turku), toteaa.
”Alalla on edelleen hyvin konservatiivisia toimijoita, jotka ovat tehneet asioita samalla tavalla vuosikausia ja ovat pärjänneet ihan hyvin esimerkiksi yhden tai kahden välittäjän henkilöbrändin turvin. Digitalisaation myötä toimintatapoja on kuitenkin pakko muuttaa”, kertoo Linda Leino (Haave LKV, Rauma), toinen kirjaan haastatelluista välittäjistä.
Asuntomarkkinat muutoksessa
Kaupungistuminen on eriyttänyt asuntomarkkinoita niin Suomen sisäisesti kuin kaupunkien sisällä. Suurissa kaupungeissa hintakehitys on enimmäkseen ollut positiivista ja asunnot säilyttäneet arvonsa. Pienemmissä kunnissa asuntoa tai taloa on vaikea saada kaupaksi, ellei se sijaitse keskustassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Pieniin kuntiin ja kyliin on jäämässä valtava määrä omakotitaloja tyhjilleen, välillä jopa kokonaisia kerrostaloja.
“Usein kysymyksessä on iäkäs pariskunta, joka on aikanaan itse rakentanut tai rakennuttanut talonsa, ja siihen liittyy valtava tunnearvo. Kun kerron heille, millaisen hinnan talosta voi näillä markkinoilla saada, reaktio on monesti tyrmistys ja suru”, Leino sanoo.
Toisaalta ruuhka-Suomen ulkopuolelta on aina saanut asunnon merkittävästi edullisemmin.
”Jos Lapissa saat 60 000 eurolla hyvän omakotitalon, maksat sen aika nopeasti pois. Sen jälkeen asumiskustannukset ovat pienet, ja ihmiselle jää helposti paljonkin käteistä säästöön”, toteaa Mika Lehtiniemi (Taiga LKV, Rovaniemi), välittäjä Rovaniemeltä.
Kiinteistönvälittäjät valokeilassa
Kirjassa esiintyvät seuraavat kiinteistönvälittäjät: Linda Leino (Haave LKV, Rauma, Sami Nyman (Herrainmäki LKV, Tampere), Saija Palin (Bo LKV, Turku), Joni Tapio (Sp-Koti, Turku, Esa Heikkilä (Kotigalleria LKV, Oulu), Mika Lehtiniemi (Taiga LKV, Rovaniemi), Liisa Kovanen (Kiinteistömaailma Mikkeli), Merja Natunen (Espoon Kiinteistönvälitys Merja Natunen LKV), Matias von Schantz (Bo LKV, Helsinki Ullanlinna), Maija Lukkari-Nyman (Maijan Maailma LKV, Helsinki), Risto Volanen (Kiinteistötoimisto – Fastighetsbyrå Pasi Volanen Oy, Porvoo), Tuomas Kukko (Neliöt liikkuu LKV, Helsinki), Harri Kätkänaho (Kiinteistötoimisto Kätkänaho Oy, Seinäjoki), Mika ja Mari Saavalainen (Sky LKV, Vantaa) sekä Terhi Loikkanen (Tampere).
Kirjailija
Jaakko Loikkanen (s. 1985) kasvoi kiinteistönvälittäjä-äidin työtä seuraten ja oppi tuntemaan alan hyvät ja huonot puolet. Loikkanen työskentelee toimittajana ja uutisankkurina MTV Uutisissa. Uutistyön ohella hän on juontanut pitkään Asian ytimessä -ajankohtaisohjelmaa. Hän osallistui myös viimeisimpään Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun, jossa sijoittui kolmen parhaan joukkoon.
Lue lisää Naapurin kissa katsoo pahasti – Tositarinoita kiinteistönvälityksestä >>